Solidaarisuus rakentaa maailmaa, jossa yksikään nainen ei kärsi väkivallasta eikä kukaan elä köyhyydessä. Se on myös kesän kivoin työpaikka.

Tehtävän kuvaus

Millainen on paras kesätyö? Sellainen, jossa on rennot työkaverit, reilut ja osaavat esimiehet, hyvä fiilis, hyvä palkka ja mahdollisuus oppia ja kehittyä. Työ, jossa tapaa jatkuvasti uusia ihmisiä ja saa viettää kauneimmat kesäpäivät ulkona auringossa. Työ, jolla on oikeasti merkitystä tuhansien ihmisten elämään.

Kiinnostuitko? Tule meille varainhankkijaksi! Solidaarisuuden katuvarainhankkijana innostat ihmisiä ryhtymään kuukausilahjoittajiksi tärkeän asian puolesta.
Haemme varainhankkijoita Tampereelle, Helsinkiin, Jyväskylään, Turkuun ja Ouluun.

Työ alkaa maaliskuussa tai sopimuksen mukaan. Töitä voi tehdä joustavasti esimerkiksi opintojen ohessa.

Odotamme
– Olet kiva tyyppi, jonka kanssa on helppo tulla toimeen.
– Olet rohkea juttelemaan tuntemattomille tai valmis astumaan mukavuusalueesi rajoille.
– Olet työntekijänä sinnikäs. Et lannistu helposti ja osaat pyytää muiden apua.
– Sinussa on ripaus myyntihenkisyyttä.

Tarjoamme
– alan parhaan tuntipalkan (13,09 €/h), tulospalkkion ja 10 % lomakorvauksen
– joustavat työajat, 10-25 tuntia viikossa
– koulutuksen työhön ja mahdollisuuden oppia jatkuvasti lisää
– koko tiimin tuen, et jää koskaan yksin.

Kesän jälkeen huomaat, että:
– viestintätaitosi ovat kehittyneet huimasti
– olet itsevarmempi ja rohkeampi
– olet oppinut asiakaspalvelua ja markkinoinnin alkeita
– sinulla on mahtava fiilis, koska olet oikeasti auttanut parantamaan tyttöjen ja naisten asemaa

Hakeminen
Täytä hakulomake 24.2. mennessä! Hakulomakkeelle pääset suoraan tästä:

https://rekry.oikotie.fi/recruitment/application/o/33525/locale/fi_FI

Muuta
Meillä on kiva olla töissä! Lue vaikka:

”Solidaarisuus on hyvä ja reilu työnantaja, jota voin suositella kaikille feissauksesta kiinnostuneille. Esimiehet, joiden kanssa olin tekemisissä, olivat erittäin mukavia ja auttavaisia, mikä helpotti työntekoa.”
”Solidaarisuus on reiluin ja mukavin työnantaja, mitä minulla on ollut. Toivottavasti pääsen vielä ensikesänäkin mukaan.”
”Oli todella kivaa feissata, siitä jäi positiivinen kokemus, samoin kuin Solidaarisuudesta työnantajana! Kiitos kesästä ja loistavasta feissauskokemuksesta!”